virtuaalihevonen / a sim-game horse
Ticky Ilbert
|
Vaikka Tikku onkin tallin pieni poni, se ei silti jää keneltäkään huomaamatta. Sekä tarhassa että tallissa ruunalla on tapana hirnua kavereille, ja tutut ihmiset Tikku toivottaa tervetulleeksi karsinaansa matalan hörinän kera. Tikku on kaikkien kaveri ja tietyllä tapaa Sinilaakson oma maskotti. Se tuntuu olevan aina hyvällä tuulella, mutta ponimaisia metkuja tämä herra silti harrastaa! Solmujen avaus on Tikun bravuuri, joten hoidettaessa on tärkeää vähän vahtia ponia jottei tämä pääse karkuun.
Tikun pienen koon ansiosta sille ei löydy kamalasti ratsastajia, mutta poni osaa silti perusasiat. Se on myös oiva kaveri maastoretkille, hieman laiskaan ruunaan tulee kummasti vauhtia, kun se pääsee pölyiseltä kentältä ulos maastoon. Myös uittaminen kuuluu Tikun lempipuuhaan ja poni viihtyisikin vedessä vaikka kuinka kauan!