virtuaalihevonen / a sim-game horse
Sammalkorven Neo
|
© pippin
|
Koska Neo ruunattiin vasta varsin myöhäisellä iällä, se saattaa ajoittain käyttäytyä edelleen hyvin orimaisesti. Kuitenkin suurimman osan ajastaan herra osaa käyttäytyä asiallisesti. Hoidettaessa se seisoo rauhallisesti paikallaan, ainoastaan kavioiden putsaamisen aikana saattaa ilmetä pieniä ongelmia, sillä Neo on välillä hieman vastahakoinen nostamaan takakavioitaan. Satulan ja suitsien laitossa ei ole mitään ongelmia. Myöskään hieman erikoisemmat hoitotoimenpiteet kuten pesu tai harjan letitys, onnistuvat muitta mutkitta tämän ruunan kanssa.
Ratsastaessa Neo on hyvin eteenpäinpyrkivä sekä omaa suhteellisen lyhyet askeleet, joka ilmenee esimerkiksi siinä, että ruunan ravi sekä laukka ovat ratsastajalle hieman vaikeita istuttavia. Myös kuuliaiseksi tätä hevosta voisi kuvailla, Neo on herrasmies eikä harrasta mitään sen kummempia metkuja ratsastaessa. Pitkät maastolenkit ovat Neon lemppareita, se tuntuu nauttivan kauniista maisemista yhtä paljon kuin ratsastaja.